Tule meille töihin, jos sinua kiinnostaa itsenäinen, joskus liikkuvakin työ ja ammatillinen kehittyminen aikuiskoulutuksen parissa. Meillä on tarjolla koulutuskohtaisia eri alojen asiantuntijatehtäviä kautta maan.

Avoimet työpaikat

Ilmoitamme avoimista työpaikoista www.te-palvelut.fi -sivuilla.

Voit jättää avoimen hakemuksen, vaikka avoimia tehtäviä ei juuri nyt olisikaan. Jätä avoin hakemus täällä. 


Kouluttajamme Marja Aholan kokemuksia työyhteisöstämme

”Kiinnostukseni verkko-opetukseen ja maahanmuuttajakoulutuksen työtapojen soveltamiseen verkossa sai minut tekemään vaikean päätöksen vaihtamaan pitkäaikaiselta työnantajaltani Arffman Consultingille. Ajatus pelkästään verkossa toteutettavasta kotoutumiskoulutuksesta houkutteli niin paljon, että en edes huomannut itse, kun olin jo päättänyt asian. En ole katunut. Olen saanut vapauden lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan jotakin ihan uutta yhdessä ennakkoluulottomien, luovien ja ihmisläheisten kollegoiden kanssa esimiesteni ja työyhteisöni tuella. Verkossa työskentelystä on tullut luonnollinen olotila ja mahdottomasta muotoutumassa mahdollista. Oppimistulokset ja matkan varrella ehkä pedagogisiksi malleiksikin hioutuvat kokemukset puhuvat toivottavasti aikanaan puolestaan. Sydäntäni lähellä on aina ihminen ja ihmisen voi kohdata kotoutumisen matkalla hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Arffman Consulting on yksi sen monimuotoistamisen edelläkävijöistä.”

Avoimet työpaikat: